Maalarimestarin punajuurikakku
Voitele ja jauhota ensin kakkuvuoka.
Pohja:
2 raakaa punajuurta hienoksi raastettuna (130 g
raastetta)
200 g voisulaa
250 g fariinisokeria
3 kananmunaa
½ dl kermaa
4 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl inkivääriä
½ tl kanelia
ripaus muskottipähkinää
Kuorrutus:
1 tl raastettua punajuurta
2 tl kiehuvan kuumaa vettä
100g suolatonta voita
2 dl tomusokeria
200 g kevyttuorejuustoa
1 tl vaniljasokeria
* Paista taikina 175 C asteessa, irtopohjaisessa vuoassa, jossa pohjalla pala leivinpaperia.
* Ota kuorrutusta varten teelusikallinen punajuuriraastetta pieneen kulhoon ja kaada päälle kaksi teelusikallista
kiehuvaa vettä. Nosta kulho syrjään, sillä sitä tarvitaan vasta kakkua kuorruttaessa.* Sekoita keskenään punajuuriraaste, voi, fariinisokeri, kananmunien keltuaiset ja kerma Sekoita keskenään
kuiva-aineet ja nostele seos taikinaan.* Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja nostele seostaikinaan. Siirrä taikina vuokaan ja kypsennä kakkua
uunin keskiosassa 40–50 minuuttia. Varmista kakun kypsyys painamalla siihen puutikku. Jos tikkuun ei jää taikinaa, kakku on kypsä. Anna kakun jäähtyä vuoassaan ennen kuin kumoat sen.* Vaahdota kuorrutuksen voi ja siivilöity tomusokeri. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja vaniljasokeri. Siivilöi
joukkoon punajuuri-vesiseos, näin saat siihen pinkin värisävyn. Kuorruta kakku.*Säilytä kylmässä, ennen tarjoilua ota lämpimään.